Vanhuuseläkeiän huomioon ottaminen ansionmenetyskorvauksissa
Työeläkelain uudistus tuli voimaan 1.1.2005. Aikaisemman yleisen vanhuuseläkeiän sijasta eläkkeelle siirtyminen voi tapahtua 63 - 68 vuoden iässä. Tämän lainmuutoksen johdosta lautakunta on antanut jatkuvia ansionmenetys- ja elatuksenmenetyskorvaustapauksia koskevan vanhuuseläkeikää ja korvauksen määrää koskevan soveltamisohjeen 11/2004.
Vanhuuseläkeikänä on liikennevahinkojen korvauskäytännössä vakiintuneesti pidetty 65 vuotta, ellei muuta eläkeikää ole osoitettu. Käytäntö perustuu liikennevahinkolautakunnan asiasta aikaisemmin antamiin ohjeisiin ja on yhdenmukainen VahL 5:2 b §: 4 kohdan mukaisen eläkeiän kanssa.
Lautakunta noudattaa pääsääntöisesti 65 vuoden vanhuuseläkeikää pysyvän työkyvyttömyyden perusteella suoritettavissa jatkuvissa ansionmenetyskorvauksissa, ellei tapauskohtaista syytä muun vanhuuseläkeiän soveltamiselle ole osoitettu.
Eläkkeen määräksi vanhuuseläkeiän jälkeen katsotaan pääsäännön mukaisissa tapauksissa 60 % kyseisen henkilön vuosiansiosta.
Niissä tapauksissa, joissa vahinkoa kärsineellä on pääsäännöstä poikkeava eläkeikä, käytetään ansiomenetyskorvausta suoritettaessa kyseistä yksilöllistä ikää eläkeikänä.
Poikkeus pääsäännön mukaisesta vanhuuseläkeiästä voidaan tehdä, jos vahinkoa kärsinyt työskenteli 65 ikävuoden jälkeen tai tätä tarkoittaviin järjestelyihin oli ryhdytty ennen liikennevahingon sattumista. Vanhuuseläkeiäksi katsotaan tällöin 68 vuotta, ellei muusta vanhuuseläkeiästä ole selvitystä. Poikkeavaa eläkeikää voidaan soveltaa myös, jos vahinkoa kärsinyt työskenteli sellaisessa ammatissa, johon liittyy pääsäännöstä poikkeava vanhuuseläkeikä.
